Hissiavustus
Hakuaika
Avustuksella ei ole erillistä hakuaikaa, mutta myönnettävää määrärahaa on aiempaa vähemmän. Avustushaku suljetaan, kun määräraha loppuu.
Millainen yhteisö tai yhtiö voi saada avustusta?
Avustusta voi saada rakennuksen omistava yhteisö, esimerkiksi asunto-osakeyhtiö, joka omistaa avustuksen edellytykset täyttävän kerrostalon.
Mihin voi saada avustusta?
Hissiavustusta voi saada hissin rakentamiseen sellaiseen kerrostaloon, jonka porrashuoneessa tai porrashuoneen yhteydessä ei ole ennestään hissiä. Tällaista hissiä sanotaan jälkiasennushissiksi.
Avustusta voi saada kerrostaloon tai luhtitaloon, jossa on vähintään 3 asuntoa ja vähintään 2 asuinkerrosta päällekkäin (2 asuntoa päällekkäin).
Mihin avustusta ei voi saada ?
Hissiavustusta ei voi saada olemassa olevan hissin korjaamiseen tai porrashissin lisäämiseen, mutta porrashissiin voi hakea Valtion tukeman asuntorakentamisen keskukselta esteettömyysavustusta. Porrashissi tarkoittaa portaisiin asennettavaa laitetta, jonka avulla liikkumisesteiset voivat nousta tai laskeutua portaita pitkin.
Hissiavustusta ei voi saada, jos porrashuoneessa on jo hissi, mutta se halutaan purkaa ja rakentaa uusi hissi eri kohtaan.
Hakuohjeesta löydät tarkemmat tiedot avustettavista toimenpiteistä ja kustannuksista.
Avustuksen määrä
Enintään 35 % hyväksytyistä hissin tai hissien rakentamisesta aiheutuvista välttämättömistä ja hyväksyttävistä kustannuksista. Avustuksen määrään liittyen avustuksen hakijan on hyvä tutustua hakuohjeen kohtaan avustuksen määrästä ja sitä koskevista rajoituksista.
Näin haet avustusta
Avustuksen hakemiseen liittyvistä vaiheista kerrotaan tässä lyhyesti. Tarkemmat ohjeet löydät hakuohjeesta.
-
Tutustu hakuohjeeseen
Tutustu avustuksen edellytyksiin ennen kuin haet avustusta. Tarkat tiedot avustuksesta, sen hakemisesta ja maksun hakemisesta löytyvät hakuohjeesta.
-
Hae aloituslupaa, jos työt on aloitettava ennen avustuspäätöksen saamista
Hissin asentamiseen liittyvät työt voi aloittaa lähtökohtaisesti vasta, kun päätös avustuksen myöntämisestä on saatu. Jos taloyhtiöllä on tarve aloittaa työt ennen avustuspäätöksen saamista, on yhtiön haettava aloituslupa. Lupa haetaan Valtion tukeman asuntorakentamisen keskukselta.
Aloitusluvan voi hakea verkkoasiointipalvelussamme.
-
Selvitä sisäänkäynnin esteettömyys
Tee esteettömyyden itsearviointi tai teetä esteettömyyskartoitus.
Jos sisäänkäynnille johtaa yli 20 mm kynnyksiä tai askelmia, suosittelemme esteettömyyskorjausten tekemistä. Voit hakea näihin korjauksiin esteettömyysavustusta. Esteettömyysavustus
-
Selvitä koskevatko taloyhtiötä vähämerkityksellisen tuen rajoitukset.
Hissiavustus on de minimis -tukea. Jos hakijayhteisö on jokin seuraavista yhteisöistä, on selvitettävä onko hakijayhteisö saanut aikaisemmin de minimis -tukea:
- A) yhteisö, joka harjoittaa taloudellista toimintaa
- B) yhteisö, jonka osakkeista yli 50% on taloudellista toimintaa harjoittavan yhteisön omistuksessa tai
- C) yhteisö, jossa määräävää valtaa käyttävässä asemassa on kaupallinen toimija.
-
Hanki tarvittavat liitteet
Ennen kuin siirryt hakemaan avustusta, varmista, että sinulla on jo valmiina hakemuksessa tarvittavat liitteet. Tarkemmat tiedot liitteistä löydät hakuohjeesta.
-
Hae avustusta
Hae avustusta verkkoasiointipalvelussamme. Palveluun kirjautuminen vaatii vahvan tunnistautumisen.
Suosittelemme käyttämään palvelua Chrome- tai Firefox-selaimella.
Jotta voit hakea avustusta yhteisön tai taloyhtiön puolesta, tarvitset Suomi.fi-valtuuden Asuinrakennusten korjausavustusten hakeminen.
Jos kuitenkin yksin sinulla on yhteisön, yhtiön tai yhdistyksen nimenkirjoitusoikeus, voit asioida palvelussa ilman asiointivaltuutta.
-
Selvitä myöntääkö myös kunta avustusta
Jotkut kunnista myöntävät myös hissiavustusta, jos hakija on saanut Valtion tukeman asuntorakentamisen keskukselta myönteisen avustuspäätöksen.
Kysy avustuksesta omalta kunnaltasi.
Oikaisun hakeminen päätökseen
Jos et ole tyytyväinen avustuspäätökseen, voit hakea muutosta tekemällä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimus osoitetaan Valtion tukeman asuntorakentamisen keskukselle. Katso tarkemmat ohjeet muutoksenhakuun avustuksen hakuohjeesta.
Avustuksen maksua pitää hakea erikseen
Avustuksen maksamista pitää hakea erikseen. Avustuksen maksua voi hakea enintään kolmessa erässä. Maksun hakemisesta kerrotaan tarkemmin avustuksen hakuohjeessa.