Näin hissi hankitaan kotitaloosi
Hissin hankinnan valmistelusta ja toteutuksesta vastaavat taloyhtiön hallitus ja isännöitsijä, joiden tukena voi olla taloyhtiön osakkaista ja asiantuntijoista koostuva hissitoimikunta.
Asukkaat tai osakkaat ovat asumisen asiantuntijoina avainasemassa hissihankkeessa. He voivat osallistua vaihtoehtojen valintaan ja olla yhtiökokouksessa päättämässä hankkeen käynnistämisestä ja sisällöstä.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty
Hissihankkeen suunnittelu on kokeneen ammattilaisen työtä. Taloyhtiön kannattaa palkata työhön ammattilainen, joka tuntee eri vaihtoehdot ja osaa esittää kestäviä ratkaisuja. Hyvä suunnittelija löytää taloon sopivimman ratkaisun.
Hissin sijoittamisessa on monia vaihtoehtoja
Hissi rakennetaan porrashuoneen mukaan. Kerrostalon porrashuone ratkaisee sen, millainen hissi taloon on järkevä rakentaa. Myös rakennuksen ikä ja tyyli vaikuttavat siihen, millainen hissi valitaan. Arvotalossa on selvitettävä rakennussuojelun vaatimukset hyvissä ajoin etukäteen.
Jälkiasennushissi voidaan sijoittaa porrashuoneeseen tai rakennuksen ulkopuolelle ja portaita voidaan kaventaa, muuttaa tai uusia. Hissien suunnittelu vanhaan taloon vaatii kokenutta suunnittelijaa, joka osaa kartoittaa eri vaihtoehdot ja valita niistä taloyhtiölle ja sen osakkaille parhaimman ratkaisun.
Hissioppaassa esitellään erilaisia ratkaisuja ja tapoja sijoittaa hissi erilaisiin porrashuoneisiin.
Hankinnan valmistelu ja päätöksenteko
Osakas voi tehdä aloitteen hissin hankkimisesta
Taloyhtiön osakkaista kuka tahansa voi tehdä aloitteen hissin hankkimisesta. Aloite tehdään taloyhtiön hallitukselle. Hissin rakentamisesta kannatta etukäteen tiedustella muiden osakkaiden mielipidettä sekä alusta alkaen varmistaa, että kaikilla asukkailla on riittävästi tietoa hissin kustannuksista, rakentamisvaihtoehdoista sekä toteutuksesta.
Yhtiökokous tekee päätöksen hissin rakentamisesta
Hissin rakentamisesta kiinteistöön päättää aina taloyhtiön yhtiökokous. Päätös tehdään hallituksen teettämien suunnitelmien, kustannusarvioiden sekä rahoituslaskelmien ja -vaihtoehtojen pohjalta. Realistisen kustannusarvion saamiseksi hissihankkeen toteuttajilta pyydetään ennakkotarjouksia.
Hallituksen olisi teetettävä tarvittavat suunnitelmat pätevillä suunnittelijoilla ja asiantuntijoilla, jotta varmistetaan haluttu lopputulos. Hankkeessa on huomioitava mm. arkkitehti-, rakenne- ja LVIS-suunnitelmat.
Päätös voidaan tehdä varsinaisessa yhtiökokouksessa tai erikseen järjestettävässä ylimääräisessä yhtiökokouksessa, pääsääntöisesti perustuen enemmistöpäätökseen. Enemmistöpäätös sitoo kaikki osakkeenomistajat osallistumaan hissirakentamisen kustannuksiin.
Taloyhtiön hallitus ja isännöitsijä vastaavat hankkeesta
Hissihankkeen toteuttaminen kiinteistössä on aina taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän vastuulla. Taloyhtiön hallitus hankkii yhtiökokouksen päätöksen perusteella rakennusluvan, järjestää tarvittavan rahoituksen ja hakee Valtion tukeman asuntorakentamisen keskukselta hissiavustusta. Hallitus valitsee hankkeelle vastuullisen valvojan tai muun vastuuhenkilön. Hallitus myös pyytää lopulliset tarjoukset toteuttajilta ja huolehtii vakuutukset hankkeen toteutukselle.
Hissin rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa
Hissin rakentaminen kiinteistöön edellyttää aina rakennuslupaa. Hankkeen alkuvaiheessa otetaan yhteyttä kunnan rakennusvalvontaan rakennusluvan saamiseksi.
Luvan ennakkokäsittelyssä käydään läpi hankkeen toteutettavuus ja ehdot sekä varmistetaan suunnittelijoiden ja rakentajien pätevyys. Rakennuslupaa käsiteltäessä selvitetään paloturvallisuus ja pelastustoimenpiteitä koskevien määräysten ja ohjeiden toteutuminen.
Ennen hissin käyttöönottoa kohteeseen tehdään viranomaisten turvatarkastus, työn luovutus sekä taloyhtiön vastaanottotarkastus. Tarkastuksissa on käytävä läpi takuuehdot sekä sovittava kirjallisesti määräaikaishuollosta.
Hissihankkeen kustannukset ja rahoitus
Keskeisiä kustannuseriä hissihankkeen toteuttamisessa ovat muun muassa
- hissi (n. 40 % kustannuksista)
- rakennustekniset työt (n. 40 % kustannuksista)
- lvis- ym. työt (n.10 % kustannuksista)
- suunnittelu, valvonta yms (n. 10 % kustannuksista)
Hintaan vaikuttavat muun muassa kuilun ja konehuoneen sijoitus rakennukseen, porraskäytävän toteutus, kerrosten lukumäärä ja nostokorkeus, varustetaso sekä oviratkaisu.
Avustusta hissin rakentamiseen valtiolta ja kunnilta
Valtion tukeman asuntorakentamisen keskukselta voi hakea hankkeen toteuttamiseen hissiavustusta. Avustus myönnetään uuden hissin rakentamiseen.
Myös osa kunnista avustaa hissien rakentamista omin erillisin avustuksin. Oman kunnan avustusmahdollisuudet kannattaa selvittää hankkeen alkuvaiheessa.
Kustannusten jakautuminen
Hissin jälkiasennuksen kustannukset on jaettava 1.7.2010 alkaen Asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 32 §:n säännösten mukaan. Lyhyesti sanottuna tämä tarkoittaa, että kustannusten jakoperusteena on yhtiövastikeperuste kerrottuna osakehuoneiston kerroksella, joka määräytyy porrashuoneen sisäänkäynnin perusteella.
Tilanteissa, joissa on useampia sisäänkäyntejä, pitää määrittää, kumpi on pääsisäänkäynti ja sen perusteella määräytyvät osakehuoneistojen kerrokset ja niiden mukaiset hissivastikekertoimet.
Esimerkkejä kustannusten jakautumisesta
Hissihankkeen vaiheet
-
Aloite hissin hankinnasta
Osakas/asukas tekee aloitteen taloyhtiön hallitukselle tai isännöitsijälle.
-
Hallitus käsittelee aloitteen ja valmistelee asian yhtiökokoukselle
Taloyhtiön hallitus ottaa asian esityslistalle ja valmistelee sen yhtiökokoukselle. Myös esisuunnittelukustannukset on hyvä huomioida tässä vaiheessa.
-
Yhtiökokous päättää hissin asentamismahdollisuuksien ja kokonaiskustannusten selvittämisestä
-
Hallitus ja isännöitsijä tekevät tarkemmat selvitykset
Hallitus ja isännöitsijä vastaavat, että hissiasiantuntija selvittää tarkemmat tekniset mahdollisuudet sekä tarvittavat ennakkoluvat ja lausunnot viranomaisilta. Samalla arvioidaan hissin rakentamisen ja mahdollisten esteettömyyskorjausten avustusmahdollisuudet sekä tehdään kustannuslaskelmat osakekohtaisesti. Esteettömyyskorjauksia ovat esimerkiksi luiskat ja ovien automatisoinnit, joilla varmistetaan esteetön kulku pihalta kotiovelle.
-
Hallitus ja isännöitsijä valmistelevat esityksen yhtiökokoukselle
Tarvittaessa pyydetään yhtiökokoukseen hissiasiantuntija.
-
Yhtiökokous päättää hissin rakentamisesta
Yhtiökokous päättää enemmistöpäätöksellä hissin rakentamisesta ja valtuuttaa hallituksen teettämään suunnitelmat sekä kilpailuttamaan hankkeen kulloinkin voimassaolevien hankintaohjeiden mukaisesti.
-
Vastuuhenkilön ja valvojan valinta sekä urakoitsijoiden kilpailutus
Hallitus ja isännöitsijä valitsevat vastuuhenkilön ja valvojan hissihankkeelle. Tämän jälkeen käynnistetään kilpailutus ja valitaan urakoitsija.
-
Tiedottaminen ja asukasturvallisuus projektin aikana
Hallitus, isännöitsijä, urakoitsija ja valvoja sopivat tiedottamisesta ennen rakennustöiden aloitusta sekä työmaa-aikana. Erityisesti asukasturvallisuudesta on huolehdittava koko asennusajan.
-
Hissi asukkaiden käyttöön
Taloyhtiön hallitus, isännöitsijä ja valvoja hyväksyvät hissin asennustyön. Hissi otetaan käyttöön taloyhtiössä, jolloin asukkaat/osakkaat ajaa hissillä ja kulkea esteettä koteihinsa.
Turvallisuutta asumiseen
Hissitalot ovat turvallisempia: hissionnettomuuksia sattuu erittäin harvoin, kun taas kaatumiset ja putoamiset portaissa on kolmanneksi yleisin tapaturmatyyppi. Porraskäytävissä sattuu joka vuosi n. 5 000 tapaturmaa, joista useat kymmenet johtavat kuolemaan. Vaarallisuutensa takia kerrostalon porrashuoneesta tuleekin ensimmäisiä liikkumisesteitä ikääntyville asukkaille. Joillekin jo muutama porras voi olla ylitsepääsemätön este.